sunnuntai 20. elokuuta 2017

Anselmista tuli isoisä!!

Niin se kuulkaas on, että perjantaina Waputtaren kissalaan syntyi
uusi pentue, jonka isänä oli Ukko Anshelmin poika.
Että minulla on nyt ihan lapsenlapsiakin.


Emona oli noviisieurooppalainen Tosca, joka tässä viimeisillään.


Pentuja syntyi yhteensä kolme kappaletta.
Ensimmäisenä kilpikonnavärityksinen tyttö 98g.

Sitten punavalkoinen poika 102g.
 
Ja viimeisenä vielä toinenkin punavalkoinen poika 118g.

Sekä pennut että emo voivat hyvin.
Suuret onnittelut Waputtarelle hienosta pentueesta.

lauantai 12. elokuuta 2017

Eemelin synttärijuhlat

Eemeli täytti torstaina kaksi vuotta, ja sitä
juhlittiin tänään.

Tai siis syötiin kakkua.
Tällä kertaa tarjolla oli jauhelihapedillä olevia
possun sydämen palasia numero kahden muotoon aseteltuna.

Kakku näytti maistuvan juhlijoille oikein hyvin.

Joku vieraista oli erityisen innostunut poimimaan sydämen palasia
kakusta, joten tätä jouduttiin hieman hillitsemään, että
itse synttärisankarikin saa niitä.

Synttärisankari nimittäin maisteli myös jauhelihaa heti alkuun, eikä täten arvannut
pitää puoliaan. Mutta juhlijat olivat kaikesta päätelleen oikein tyytyväisiä
kakkuun, ainakaan sitä ei jäänyt...