Näyttelytunnelmia

Me vielä vähän kerrotaan lisää siitä meidän
näyttelypäivästä.

Minä vietin uskollisesti melkein koko päivän pesän suojassa.
Täällä on hyvä nukkua ja tutkailla mitä ympärillä tapahtuu.

Minä taas nukuin aika paljon tässä patjan päällä.
Välillä tosin meidän piti mennä tuon patjan alle, kun kaiuttimista
alkoi kuulua hirveän kovaa meteliä. Onneksi ne pisti niitä kaiuttimia
sitten pienemmälle.

Mulla oli tuollainen setä tuomarina. Se tykkäs mun päästä,
mutta sanoi että turkki saisi olla lyhyempi. Olin kuitenkin
kuulemma hyvässä näyttelykunnossa. Mistähän se sen tiesi,
kun ihan paikallaan tuossa oltiin, eikä juostu mihinkään?

Toi omistaja yritti leikittää mua sellaisella sulkalelulla.
Eikö se tajua, että sillä leikitään vain häkissä. Että ei kai tuo tuomaripöytä
ole mikään leikkipaikka?

Sitten oli mun vuoro mennä arvosteltavaksi.

Mulla oli naistuomari. Kai se ihan tykkäs, mainitsi naamassa olevista
valkoisista karvoista. Mutta ei kai kukaan nyt päästä niitä ala nyppimään?

Sitten piti odottaa, kun se tuomari kirjoitti sitä lappua.
Sillä oli ihan mun väreihin sointuva huiska.

Jossain otoksessa kamera olikin kohdentanut vuoroaan
odottelevaan kanssakilpailijaan. Aika pelottava ilme, eikö?

Mun piti sitten vielä käydä siellä tuomarin parhaan vertailussa.
Siinä naapuripöydällä joku toinen kissa piti tosi pelottavaa ääntä.
Ei päästy jatkoon, mikä ei mua yhtään haitannut, kun se tarkoitti,
että loppupäivän sai olla häkissä.

Eemeli: Kuulitko Anselmi kun ne ohikulkevat ihmiset ihmetteli
meidän temppuja.

Anselmi: Joo, ihan niin kuin eivät olisi tienneet että kissa voi
antaa tassua ja sen sellaista.

Eemeli: Tulisipa se teettämään niitä temppuja vielä.
Mä haluaisin niitä herkkuja lisää...