tiistai 20. kesäkuuta 2017

CFA näyttelyssä

Keravalla järjestettiin sunnuntaina CFA kissanäyttely.
CFA on yksi suurista kissajärjestöistä, kuten myöskin FIFE johon me
kuulumme ja johon siis Anselmi ja Eemeli on rekisteröity.
Eurooppalainen ei ole hyväksytty rotu CFA:ssa, joten tämänkin
vuoksi kyseinen järjestö on jäänyt meille oudoksi.
Mutta komeita ruusukkeita löytyi täältäkin. Kullakin tuomarilla
oli omat ruusukkeensa ja näyttelyn lopuksi ne jaettiin parhaille kissoille.

Päätin siis käytä katsomassa millainen tämän järjestön näyttely oikein on.
Näyttelypäivän kulku ja arvostelut tapahtuvat tuolla täysin eri tavalla kuin FIFE:n
näyttelyissä. Aluksikin tuomarit arvostelevat kissat pöydillä, joissa on raapimapuu.
Tuomarit myös leikittävät kissoja paljon ja yleensä ne nousisivat raapimapuuta vasten.

Tuolla näyttelyssä oli kolme tuomaria ja kissat kävivät kaikkien tuomareiden
arvosteltavana. Kunkin tuomarin ympärillä on häkkejä ja sitä mukaa kun kissan numero
nostetaan häkin päälle, kissa tulee tuoda sinne. Tuomari sitten ottaa kissat arvosteltavaksi
yksi kerrallaan. Arvostellessaan hän ei kerro kissasta mitään, mutta arvostelun jälkeen hän
laittaa kissan häkkiin erivärisiä "nauhoja" jotka kertovat kuka kissoista oli esim. rodun paras.

Kun kissa on arvosteltu, häkin päällä oleva numero otetaan pois ja
tuolloin kissan voi hakea takaisin omaan häkkiinsä. Kuvien laatu on heikko,
koska mukana oli vain kännykkäkamera. Mutta tässä kuvassa näkyy häkeissä olevia
nauhoja.  Luokan voittaja saa sinisen nauhan.
Värin paras saa mustan nauhan, toiseksi paras valkoisen.
Rodun paras ruskean, toiseksi paras oranssin.
 
Arvostelujen perusteella myös omistajat saavat mukaansa erivärisiä nauhoja
ja lopulta tuomari kutsuu parhaat kissat lopulliseen parhaiden valintaan.
Tällöin tuomari vertaa kaikkia arvostelemiaan kissoja ja valitsee niistä kymmenen
parasta, jotka saavat isot ruusukkeet. Näiden ruusukkeiden jaon yhteydessä tuomari myös
kertoo enemmän näkemyksiään kissasta ja perusteluita valinnoilleen.

Täytyy sanoa, että arvostelut vaikuttivat hyvin sekavilta, lähinnä
sen vuoksi kun tuomari ei puhunut oikeastaan mitään. Arvosteli ja vertaili
kissoja ja lätki sitten nauhoja häkkeihin. Mutta varmasti asiaan perehtyneille tämä avautui
paremmin. Myöskin CFA:lla on omat tittelinsä, mutta niiden kerääminen on sitten vielä oma
juttunsa. Tuo raapimapuu tuomaripöydällä hieman hämmensi. Toisaalta kiva lisä, kun kissan saattoi
nähdä myös "liikkeessä" mutta sitten toisaalta tuli mieleen kuinka hygieninen tuo on. Tuomarit kyllä
desinfioivat pöytiään muuten ahkerasti.
Kyseessä oli pieni näyttely, joten ehkä pitäisi käydä seuraamassa joskus jotain isompaa tapahtumaa miten
siellä homma hoidetaan. Mielenkiintoinen kokemus!

1 kommentti:

  1. On tehnyt mieli viedä Punkku tuollaiseen näyttelyyn, mutta en vaan jaksa perehtyä kaikkeen ilmoittautumisesta lähtien, niin saattaapi jäädä väliin.

    VastaaPoista