torstai 3. maaliskuuta 2016

Näyttelyyn valmistautuminen

Meidän kissojen ensimmäinen näyttely on ylihuomenna. Siihen valmistautuminen on yritetty aloittaa hyvissä ajoin, että asiat eivät jäisi viime tippaan. Jo aiemmin kerroin miten näyttelyhäkki laitettiin kuntoon, mutta toki kissatkin täytyy laittaa parhaimmilleen. 

Hirveä hössötys jostain näyttelystä, ottaisi tuokin rennosti välillä.
Yleensä ennen näyttelyä kissat pestään. Aika monessa paikassa suositellaan kissan pesua pari päivää ennen näyttelyä, jotta karvat ehtivät "asettua" paikoilleen. Niinpä pesin Anselmin tänään. Eemeli säästyi pesulta tällä kertaa, koska viime pesun jäljiltä sillä oli turkki aika kuivan oloinen, mitä emme tietysti näyttelyyn halua. Täytyy kokeilla Eemelillä eri shampoita, mutta kokeilupesua ei kannata tehdä juuri ennen näyttelyä.

Valkolaikkukissoilla turkki täytyy myös siistiä ennen näyttelyä. Valkoisen ja värillisten osien rajat nypitään niin että nuo rajat olisivat mahdollisimman selkeät ja siistit. Lisäksi värillisessä osassa olevat valkoiset karvat nypitään pois. 

Tässä esimerkki Eemelin hännässä olevasta valkoisesta karvasta.
Eemelin kasvattaja kertoi meille tästä toimintatavasta hyvissä ajoin, joten etenkin Eemelin kanssa olemme nyppimistä jo pidemmän aikaa harjoitelleet.
Kauluksen karvoja
Helpoiten nyppiminen onnistuu kun kissa nukkuu, silloin nyppiminen ei tunnu haittaavan. Kesken leikin tiimellyksen on turha kuvitella nyppivänsä yhtään mitään. Aluksi nypin karvoja ihan sormilla, mutta varsinkin viimeistelyssä pinsetit ovat kyllä ihan ehdoton työkalu.


Anselmin kuviot eivät ole yhtä selkeitä kuin Eemelillä. Niinpä Anselmilla en edes suunnitellut samanlaista operaatiota kuin Eemelillä. Lisäksi Anselmilla nuo valkoiset karvat ovat todella tiukasti kiinni ja niiden nyppiminen on paljon haastavampaa kuin Eemelillä. Otin Anselmiltakin kuitenkin värillisten osien keskeltä jonkin verran valkoisia karvoja pois, samoin kuin hännästä. 

         
Anselmin kuvioita

Eemelin olen nyppinyt hieman huolellisemmin, johtuen myös siitä, että sillä tuo kauluksen raja on niin näkyvällä kohtaa. Ja kun raja on nypitty, ero on todella huomattava. Täydellisiä rajoja ei varmaan koskaan saakaan, ja nyt ensimmäiseen näyttelyyn tyydyn aika perussiistiin lopputulokseen. Nyt aloitin nyppimisen noin viikkoa ennen näyttelyä, mutta tuohon on kyllä hyvä varata pari viikkoa aikaa, jos haluaa tarkemman tuloksen. Nyppiminen täytyy kuitenkin tehdä pienissä osissa kerrallaan, jotta kissa ei siihen hermostu. 

Tältä Eemelin kaulus näytti ennen nyppimistä.
Sama kohta nyppimisen jälkeen.


 Huomenna ehkä vielä hieman viimeistelen Eemelin turkkia, ja sitten pitää vielä leikata kynnet, sekä tarkistaa että silmät ja korvat ovat puhtaat. Sitten vain kamat kasaan ja lauantaiaamuna kohti Askolaa!

1 kommentti:

  1. Eemelin turkki on kyllä todella hienosti siistitty! :)

    VastaaPoista