perjantai 16. joulukuuta 2016

Kaskelan joulutarina: Osa 16 - Salainen joulukissa

Anselmilla ja Eemelillä on suunnitelmat valmiina Karkkilaa varten, mutta jotain pientä piristystä tarvittaisiin, jotta ahkerat etsiväkissat pysyisivät virkeinä. 
Juuri sopivasti apuun saapui Salaisen Joulukissan paketti. Paketti sisälsi hurjan paljon ihania leluja, joista saatiin aivan uutta virtaa taas etsintöihin. Oli hiiriä jos jonkin näköisiä (joista ensimmäiseksi saaliiksi saatu piti kuljettaa alakertaan piiloon), kissanminttua, mielenkiintoiselle tuoksuvaa karvapalloa, patalappuja ja vaikka mitä. Kyllä näillä taas jaksaa. 

Noita tosin yritti tulla ilmeisesti paketin vastaanottamisen väliin. Aluksi noita blokkasi pakettiautomaattia niin, että ihan luultiin paketin jo hukkuneen. Sitten paketin lokerokoodin sisäitävä tekstiviesti jäi matkalle, mutta niin vain kaikista vastoinkäymisistä huolimatta paketti löysi perille. 

Suuri kiitos paketista Kissakolmion väelle, sisältö oli erittäin mieluinen niin kuin videosta voi päätellä. Lisäksi erityiskiitokset Tassulinnan emännälle Joulukissan järjestelyistä!

Tämän viikon perjantaivideossa avataan siis pakettia ja nautitaan sen sisällöstä. 


8 kommenttia:

  1. Onpa teillä kiva paketti! Ei siellä paketissa ollut salaviestejä tontuilta tehtävän suoritusta varten ;) - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löytynyt salaviestejä, mutta lisävirtaa saatiin senkin edestä.

      Poista
  2. Ihana Eemeli taisi varastaa jonkin lelun itselleen, kun noin kiireesti kipitti alas portaita? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ensimmäinen itse laatikosta kaivettu hiiri vietiin parempaan talteen 😊

      Poista
  3. Ihanaa, että paketista löytyi mieleisiä juttuja suurta kellonmetsästystä piristämään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat oikein mieleisiä, osa vietiin kaappiin odottamaan että riittää hupia pidemmäksi aikaa.

      Poista