sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kissanpoikia pesemässä

Tänään harjoiteltiin kissojen pesua. Pesua on hyvä harjoitella niin näyttelyitä kuin ihan muitakin yllättäviä tilanteita varten näin pentuvaiheessa. Meilläkään ei siis varsinaisesti ollut sen kummempaa syytä kissojen pesuun, kuin juurikin sopeuttaminen tällaiseen käsittelyyn. Eemeli on innostunut makoilemaan lavuaarissa jo valmiiksi viimeisen viikon aikana, joten ainakaan ennen pesua lavuaari ja pieni kosteus ei ollut kovin epämiellyttävää.


Anselmi on kertaalleen jos harjoitellut pesua joulukuussa ja Eemelikin sai puolikkaan pesun tammikuussa, kun se oli onnistunut saamaan sisällä olleista polttopuista pihkaa karvoihinsa. Tässä tarvikkeet, mitä meidän tämänkertaiseen pesuoperaatioon tarvittiin


 Itse pesutilanteesta ei sattuneesta syystä ole kuvia, mutta yllättävänkin hienosti kaikki sujui. Eemeli on kovin kiemurtelevainen näissä pesupuuhissa ja muutaman kerran nostin suosiolla herran vessan lattialle välillä hengähtämään niin että molemmat selvisimme ilman fyysisiä ja henkisiä traumoja. Anselmi ei onneksi ole yhtä liikkuvainen, mutta se vain miukuu sydäntäsärkevästi pesun aikana.  Mutta tyytyväisenä voin todeta että ilman minkäänlaisia naarmuja tästä selvittiin.


Pesun jälkeen kuivasin kissoja ensin pyyhkeellä mahdollisimman paljon, ja sen jälkeen kissat saivat nuolla itsensä kuivaksi. Etenkin Eemelin turkki kuivui yllättävän nopeasti, ja Anselmikin sai itsensä aika pian lähestulkoon kuivaksi, joten föönin käyttöä ei tarvinnut edes harkita.
 



Kun enimmät kosteudet oli saatu turkista poistettua, oli taas leikin vuoro. Pesu kyllä tekee turkeista tosi kiiltävät ja pehmeät, vaikka ei mitään erikoisshampoota käytettykään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti