torstai 30. kesäkuuta 2016

EM-kisojen puolivälierät

Anselmii! Me päästään taas valitsemaan näitä lappuja!
 
Jalkapallon EM-kisojen pelit jatkuvat taas tänään, ja eilen illalla suoritettiin Kaskelan virallinen kisaveikkaus. 

Edellisellä kierroksella veikkaukset eivät osuneet ihan niin hyvin oikeaan kuin alussa. Kahdeksasta pelistä kolme meni täysin oikein, ja kolme lähes oikein. Tämä tarkoittaa sitä, että veikattu joukkue voitti kyllä itse pelin, mutta kissat arvasivat tasapeliä varsinaisella peliajalla kun tulikin suora voitto, tai suoraa voittoa kun tulikin tasapeli. Ainoastaan kaksi kahdeksasta meni siis täysin huti, mikä ei ole ollenkaan huonosti. Ja koska Eemeli uskoi lujasti Islannin voittoon, päästiin pitkävedossakin reippaasti voiton puolelle.
Ja sitten väittävät että tienaaminen on jotenkin hankalaa.
Veikataan vaan pelejä ja voittoja tulee. Yksinkertaista sanon minä.

Kerrottakoon väliaikatietona, että tällä hetkellä pelit ovat tuottaneet voittoa 62%. Eli jos olisin pelannut 1000 eurolla, olisin nyt 620 euroa rikkaampi. Valitettavasti panokset olivat aikalailla pienemmät. 
Ei se Portugali saanut viimeksikään mitään aikaan varsinaisella peliajalla.

 Sitten puolivälieräveikkauksiin. 
Molemmat kissat tekivät nyt omat rivinsä seuraavista neljästä pelistä.

Anselmin veikkaukset:
30.6. Puola - Portugali     Tasapeli ->Portugali voittaa
1.7.   Wales - Belgia                   Belgia voittaa
2.7.   Saksa - Italia                    Saksa voittaa
3.7.   Ranska - Islanti                  Ranska voittaa
Tarviiko tätä edes kysyä?
Eemelin veikkaukset:
30.6. Puola - Portugali     Portugali voittaa
1.7.   Wales - Belgia         Belgia voittaa
2.7.   Saksa - Italia           Saksa voittaa
3.7.   Ranska - Islanti       Islanti voittaa
Kuten huomaatte, varsin samanlaiset rivit molemmilla, paitsi että Eemeli uskoo edelleen vahvasti Islannin ihmeeseen.
Kuules nyt Eemeli, Ranska on kyllä niin ylivoimainen kotikisoissa,
että ei edes Islanti pärjää sille.

Jännittävää loppuviikkoa jalkapallon merkeissä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti