Torstaina 13.10. Waputtaren kasvattaja pääsi taas tositoimiin, kun iltapäivällä Belagian Yrmeli eli Dippi alkoi synnyttämään pentuja. Dipin maha ei ollut mitenkään valtava ja koska tiinehtyminenkin tapahtui vasta toisella yrittämisellä arvelin, että pentuja ei välttämättä ole kovin montaa. Mutta mitä vielä.
Pentuja heti synnytyksen jälkeen. |
Synnytys sujui kohtuullisen ripeään tahtiin ja pentuja vain tuntui tulevan yksi toisensa jälkeen.
Niinpä kokonaisuudessaan pentuja tuli kuusi, eli ihan reippaan kokoinen pentue. Koko operaatio kesti noin kolme tuntia.
Kaikki sujui onneksi ilman ongelmia, pennut ovat terveitä ja emo hoiti niitä heti alusta asti hellästi mutta määrätietoisesti.
Pennuista on näillä näkymin kolme poikia ja kolme tyttöjä. Painot olivat 104g - 116g välillä.
Pojista kaksi on sinisiä ja yksi mustavalkoinen. Tytöistä yksi on siniharlekiini ja kaksi mustavalkoista. Pennuista odotettiin aika tummia, mutta yllätys yllätys mukana oli myös yksi harlekiini, mikä ilahdutti kovasti.
Pentujen sukupuolet ja värit tarkentuvat kunhan hieman kasvavat.
Koska pentujen molemmat vanhemmat ovat kasvatettuja eurooppalaisia, nämä pennut rekisteröidään tietysti automaattisesti eurooppalaisiksi. Eli upeita rotukissoja olisi nyt tarjolla!
Dippi on vielä erittäin suojeleva pentuja kohtaan, joten tarkempia yksittäisiä kuvia saadaan hetki odottaa.
Kuvat: Terhi Tiittanen
Ihanat pennut, onnea!
VastaaPoista