sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi vaihtui

Oli kuulkaas jänskä ilta eilen.
Ihan yhtäkkiä alkoi ulkoa kuulumaan kovaa pauketta.

Aluksi niitä kyllä säikyttiin aika paljon, kun ei oikein tiedetty mistä
se ääni kuuluu.

Jonkin verran täytyi alkuillasta viettää aikaa
sohvan alla, mutta sitten kun noi meidän omat
ihmiset meni käymään ulkona niin piti tarkkailla niitä ikkunasta.

Ne sytytti jotain tikkuja, joista lähti sellainen valo, mutta ne ei kyllä paukkunut.

Puolen yön aikaan katseltiin ihmisten kanssa niitä ilotulitteita, niitä näkyi valtavasti.
Niitä saattoi katsella meiltä sisältä ikkunasta, kun niitä
ammuttiin tuolla meidän takana olevassa puistossa.

Eemeliä taisi kyllä vähän pelottaa... se lähti jossain vaiheessa pöydän alle.

No kun niistä lähti niin kova pauke.
Ne valojutut on ihan hauskoja, mutta siitä äänestä en tykkää.
Onneksi niitä ei nyt taas vuoteen tarvitse kuunnella.

Meillä meni uuden vuoden aatto siis ihan mukavasti. Ulkoa kuuluva pauke onneksi taukosi aina välillä ja kissat pysyi rauhallisina (tai no Anselmi innostui riehumaan, mutta se ei liittynyt uuteen vuoteen). Eemelikin rentoutui, kun huomiota kiinnitettiin leikittämällä pois paukkeesta. Viime vuonna Anselmi oli se, joka pelkäsi enemmän, tänä vuonna osat olivat kääntyneet toisin päin.

2 kommenttia:

  1. Ei ole oikein kissa- eikä koiraystävällistä paukutella tuolla tavalla. Me pelättiin vähän, mutta onneksi oli turvapaikat hallussa. Olgalla päiväpeiton ja Sofilla pöytäliinan alla.
    Kaikkien pitäisi juhlia vain sellaisilla tikuilla, kuin teillä :)

    VastaaPoista
  2. Meillä oli verhot kiinni, ja jostain kaukaa kuului jotain ääniä. Ihminen meni ennen suurinta meteliä jo nukkumaan!
    -Pena

    VastaaPoista