tiistai 9. helmikuuta 2016

Mitä tänään syötäisiin?

Kissat ovat noin puolivuotiaita ja tässä lyhyt katsaus siitä mitä syötävää kissoille on tarjolla.


Pääosin ruoka koostuu märkäruuista, joita olen syöttänyt muutamaakin eri sorttia, sekä jatkuvasti tarjolla olevasta kuivaruuasta. Lisäksi saavat jonkin verran raakaruokaa.

Kuivaruokana tällä hetkellä on Thrive ja Royal Canin, ovat tykänneet myös Applawsin penturaksuista. Märkäruokaa tarjoilen n. 200g päivässä / kissa ja siellä tarjonnassa vaihtelevat Animondan Carny, Von Feinsten, Feline Porta 21, Schesir ja Latz / Whiskas Junior. Nature:s menu on ollut kokeilussa myös, kissat pitivät, omistaja ei (hajun takia). Ostin kokeiluun myös Thriven märkäruokaa, mutta siinä alkaa kilohinta olla aika kova, vaikka epäilemättä hyvälaatuista onkin.

Raakaruokaa pakastan n. 100g pusseihin (en siis punnitse, vaan tuo määrä on reilu kourallinen) ja näitä pusseja annan useamman kerran viikossa. Toistaiseksi olen antanut broilerin jauhelihaa, naudan lihaa sekä possun sydäntä. Myös muita raakaruokia olisi kiva kokeilla, koska niissä on yleensä myös hampaille tekemistä, ellei osta niitä valmiiksi jauhettuna. Silti toistaiseksi suurin osa ruuasta saa olla teollista ruokaa, niin ei tarvitse miettiä erilaisia ravintolisiä jne. Kyseessä on kuitenkin kasvavassa iässä olevat kissat, niin haluan olla varma että saavat kaiken tarvitsemansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti