maanantai 21. marraskuuta 2016

Kun Anselmi ja Eemeli valloittivat Kaskelan

Vuosi sitten elettiin jännittäviä aikoja - meille tuli kaksi uutta asukasta. Olin menettänyt aiemmat kissani keväällä ja kesällä, ja talo vain tuntui aivan liian tyhjälle ilman kissoja. Niinpä erinäisten mutkien kautta päädyttiin siihen, että meille tulisi kaksi valkolaikkukissaa Eemeli ja Anselmi. 
Tässä kuvia vuoden takaa. Ihania pikkukissoja!

Aluksi kotona laitettiin kaikki valmiiksi odottamaan kissoja, ja sen
jälkeen alkoi viikonloppureissu Pohjois-Pohjanmaalle, jonka yhteydessä
hain molemmat kissat.


Jo menomatkalla pohjoiseen, eli perjantaina, kävin katsomassa Eemeliä
Waputtaren kasvattajalla. Teimme kaikki paperit valmiiksi, niin että
sunnuntaina kun suuntaisin takaisin etelään, ottaisimme matkalla vain Eemelin nopeasti mukaan.
 
Lauantaina 21.11.2015 kävin hakemassa Anselmin Kiimingistä.
Se vietti ensimmäisen yönsä meidän kanssa Kalajoella,
tuolloin ilman kissaseuraa.

Sunnuntaina sitten pakattiin ensin Anselmi koppaan,
ja matkan varrelta mukaan tuli myös Eemeli.
Kissat viettivät ensimäiset tuntinsa yhdessä vierekkäin omissa
kuljetuskopeissaan auton takapenkillä.

Matka sujui hyvin, molemmat olivat tosi reippaita matkustajia.
Kun kotiuduimme kissojen kanssa Kaskelaan, pääsivät kaverukset
kohtaamaan ensi kerran kunnolla.

Anselmi oli heti alusta asti oikein utelias ja halusi kovasti tutustua Eemeliin,
mutta Eemeli oli hieman varauksellisempi ja aluksi hieman sähisi Anselmille.
Anselmi fiksusti antoi tilaa ja aina välillä kävi kysymässä että joko nyt nuuhkittaisiin.

Ei mennyt kauaa, alle puoli tuntia, kun Eemelikin kiinnostui Anselmista ja niistä
tuli onneksi todella nopeasti parhaimmat ystävät.

Tämän jälkeen ne ovatkin viihtyneet yhdessä. Yhteiskuvia on
ollut helppo ottaa, etenkin silloin pienenä, kun ne mahtuivat
näppärästi olemaan monessa paikassa yhdessä.


Eivätpä vielä pojat tässä vaiheessa tienneet mitä tuleva vuosi
toisi tullessaan. On käyty näytteyissä, treffeillä, reissattu junilla ja
tietysti leikitty ja riehuttu urakalla. <3

6 kommenttia:

  1. Oi kun kiva lukea poikien tulosta ja tutustumisesta! - Emäntä

    VastaaPoista
  2. Niin suloisia, heti kaveruksia! Oli kiva juttu tällainen muistelu. :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut hieno vuosi! Auttoikohan yhteinen automatkailu siihen, että välit olivat heti noin hienot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automatka varmasti auttoi, ja tietysti kun molemmat tulivat yhtä aikaa, niin kumpikaan ei tullut toisen reviirille vaan jakoivat sen alusta asti.

      Poista
  4. Oih, ihania kuvia pikkuisista. Todella ihana tarina teidän yhteiselon alkuhetkistä.

    VastaaPoista