sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kotikissan tie Noviisiksi


Anselmihan on kotikissa, joka olisi tarkoitus saada rekisteröityä noviisiluokan kautta eurooppalaiseksi kissaksi. Samoin Anselmia on tarkoitus käyttää eurooppalaiskissan kasvatuksesssa. Ajattelin tässä postauksessa hieman kertoa miten tämä etenee käytännössä.


Tämän vuoden alusta FIFen ja samoin kissaliiton säännöt koskien noviiseja muuttui. Kissaliiton virallinen tiedote noviisiohjeesta löytyy täältä.

"Noviiseja ovat kissat, joiden vanhemmat ovat tuntemattomia tai joilla ei ole sukutaulua. Kissaliiton piirissä voidaan rekisteröidä noviiseina eurooopalaisa, manxeja ja cymricejä näyttelysääntöjen määrämin ehdoin." (Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt FIFe/SK 01.01.2016)
Noviisirekisteröinti muuttui kaksitasoiseksi, joten Anselmilla prosessi alkoi sillä, että se tuli rekisteröidä kohderodullisena hyväksymättömänä lyhytkarvakissana (XSH). Tämä tapahtuu lähettämällä täytetty noviisin taustatietolomake, kuitti rekisteröinnin maksamisesta ja mikrosirutodistus rotukirjaajalle. Itse laitoin mukaan vielä Anselmin verikokeiden tulokset sekä pari kuvaa. Ennen lomakkeen lähettämistä kannattaa tarkistaa rotukirjaajalta, että aiottu nimi kelpaa rekisteröinnissä, noviiseja kun ei saa olla kahta samannimistä. Siksi Anselmin virallinen nimi ei ole Anselmi, koska sellainen on jo olemassa. Anshelm sen sijaan oli vielä vapaana.



Meillä tämä prosessi on kestänyt, sillä aluksi Anselmi ilmeistyi Kissaliiton Omakissa-järjestelmään virallisella nimellään (Anshelm) ja rekisterinumerolla, mutta rotu oli vielä väärin. Nyt rotu on saatu korjattua, mutta vieläkään en ole saanut itse rekisterikirjaa. Tähän väliin tuli rotukirjaajan pitkä sairasloma, mikä hidasti prosessia. Eemelin kasvattaja oli saanut omille noviisiehdokkailleen XSH rekisterikirjat kahdessa viikossa.

Kun Anselmi on rekisteröity XSH:ksi sitä voidaan käyttää kasvatuksessa. Tälle täytyy anoa kuitenkin Kissaliitolta astutuslupa. Tämä myös tarkoittaa, että Anselmin pennut rekisteröidään kohderodullisina XSH kissoina (XSH (EUR)). Nämä pennut voidaan rekisteröidä kohderotuunsa (tässä tapauksessa eurooppalaisiksi) käyttämällä ne näyttelyssä tarkistusluokassa 13b vähintään 4kk ikäisinä. Siellä kaksi tuomaria arvostelee pennut ja niiden tulee saada laatuarvostelu "Excellent", jotta ne voidaan rekisteröidä kohderotuun. Tarkistusluokkaankin tarvitaan rotutoimikunnalta lähete.



Meidän osalta astutuslupahakemus Kissaliittoon on lähetetty ja se on käsitelty Rotutoimikunnan kokouksessa tällä viikolla. Rotutoimikunnan päätös vaatii vielä Kissaliiton hallituksen vahvituksen, ennen kuin se on voimassa. Näin ollen meillä ei vielä ole tiedossa onko rotutoimikunta hyväksynyt vai hylännyt hakemuksen. Seuraava jännitettävä asia on, ehtivätkö rotutoimikunnan jäsenet hyväksyä kokouksensa pöytäkirjan ajoissa, niin että se ehtisi käsiteltäväksi jo seuraavaan hallituksen kokoukseen, joka on toukokuun toisella viikolla. Toivottavasti niin käy, sillä sitä seuraava hallituksen kokous on vasta kesäkuun puolivälissä. 

Anselmin varsinainen rekisteröinti kohderotuun, eli eurooppalaiseksi, tapahtuu näyttelyssä noviiviluokassa. Kissan tulee olla näyttelypäivänä vähintään 10kk ikäinen. XSH-kissa saa osallistua noviisiluokkaan vain kerran. Tuolloin kaksi tuomaria arvostelee kissan ja arvioi täyttääkö kissa kohderoturekisteröinnin ehdot (laatuarvostelu Excellent). Jos tuomarit katsovat että kissa voidaan rekisteröidä noviisiksi, omistajan tulee lähettää rotukirjaajalle alkuperäinen rekisterikirja sekä maksukuitti muutosrekisteröintimaksusta. Näyttelypaperit toimittaa rotukirjaajalle näyttelysihteeri. Kissan rekisterinumero pysyy muuten samana, mutta sen loppuun tulee merkintä RR ja tietysti rotu muuttuu kohderoduksi (esim. XSH:sta EUR:ksi).



Meillä tuo noviisinäyttely on todennäköisesti edessä kesällä, joko Kempeleessä heinäkuun alussa tai Helsingissä heinäkuun loppupuolella. Jos Anselmi pääsee noviisiksi, se voi tämän jälkeen kerätä näyttelyissä sertejä ja titteleitä ihan niinkuin muutkin rotukissat.

Jos noviisikissalle tulee pentuja sen jälkeen kun se on hyväksytty noviisiluokan kautta eurooppalaiseksi, nämä pennut rekisteröidään suoraan eurooppalaisiksi. Tällöin pentujen ei siis tarvitse käydä tarkistusluokassa.

Seuraavat viikot ja kuukaudet siis näyttävät miten meille käy. Säännöt ovat juuri vasta muuttuneet ja käytännöt varmasti vielä hakevat muotojaan. Silti näin ulkopuolisen silmin tästä prosessista on tehty todella byrokraattinen. Astutusluvan saaminen kestää helposti kaksi kuukautta, vaikka mielestäni olisi riittävää että rotukirjaaja hyväksyisi suunnitellun pentueen, ilman että hakemus käsitellään sekä rotutoimikunnassa että tämän jälkeen hallituksessa. Ehkä käytännön kokemuksena muille, että koko tähän prosessiin kannattaa varata ainakin kolme kuukautta aikaa ennen suunniteltua astutusta.

Jos vanhempana on XSH-kissa, pennut rekisteröidään myös automaatisesti XSH:ksi, pennuista ei siis kuitenkaan tule rotukissoja ennen kuin tuomari on ne hyväksynyt. Näin ollen ei pitäisi olla mitään riskiä että rotuun kirjattaisiin kissoja, jotka eivät täytä vaatimuksia, vaikka lupakäsittely olisi hieman yksinkertaisempi. Sekä rotutoimikunta että hallitus käsittelevät asian joka tapauksessa aika vähäisin tiedon, sillä hehän eivät näe kissoja ja niiden rakenteita yms vaan pelkästään hakemuksessa olevat kissojen väritiedot. Jos kyseessä on noviisi, jonka kaksi tuomaria on arvostellut täyttävän rotumäärityksen tarvittavilta osin, silloin ei myöskään pitäisi olla mikään ongelma että tällaista kissaa käytetään jalostuksessa.


Toisaalta saippuasarjamaisesti tässä on edetty muutenkin ja siihen kuuluu erilaiset draaman käänteet. Tässä vielä aikaisempaa pohdintaa kissojen treffeistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti