torstai 7. huhtikuuta 2016

Anselmin lähitulevaisuudesta

 
Anselmin kanssa eletään nyt jännittäviä aikoja. Rekisteröintihakemus lähetettiin jo useampi viikko sitten Kissaliittoon, jotta Anselmi rekisteröitäisiin XSH:na (määrittelemätön lyhytkarva) kohderotuna eurooppalainen. Kun Anselmi on rekisteröity, on mahdollisuus anoa sille astutuslupaa.
 
Omakissaan on jo ilmestynyt rekisterinumero ja Anselmin virallinen nimi Anshelm, mutta rekisterikirjaa ei ole vielä tullut.  Anselmille täytyi siis keksiä uusi virallinen nimi, koska rekisteristä löytyy jo eurooppalaiskissa, jonka nimi on Anselmi.

Wikipediassa Anselmi-nimestä kerrotaan näin:
Anselmi on suomalainen muunnos muinaissaksalaisesta nimestä Anshelm, joka tarkoittaa 'jumalain suojaamaa'. Anshelm-nimen osat merkitsevät 'aasa-jumalia' sekä 'kypärää, suojaa'. Monissa maissa nimi esiintyy muodossa Anselm. Suomessa siitä on käytössä myös lyhempi muoto Anssi.

 Omakissassa myöskään rotu ei ole oikein, vaan siellä lukee edelleen HCS, eli kotikissa. No toivottavasti nämä nyt saadaan pian selvitettyä ja Anselmille oikeanlainen rekisterikirja.
 
Anselmille on myös jo morsian katsottuna astutusta varten. Aluksi ehdokkaita oli kaksikin, mutta toisella niistä sattui myös olemaan pitkäkarvageeni, joten nuo suunnitelmat peruuntuivat. Nyt jäljellä olevana vaihtoehtona on ihana kolmivuotias eurooppalaisnaaras FI*Elekatin Tillipioni. Lisätietoja kissasta löytyy Waputtaren nettisivuilta. Jännitettävää silti vielä riittää. Tälle yhdistelmälle täytyy ensinnäkin saada Kissaliitolta astutuslupa. Myös Tillipioni on nyt testattu pitkäkarvaisuuden varalta. Eli odotetamme tuloksia jännittyneenä.
 
Jotta tähän kuvioon saadaan hieman saippuaoopperamaisia piirteitä todettakoon että Tillipioni on siis Eemelin äiti...
 
Odottavan aika on pitkä ja toiveissa olisi että paperiasiat saataisiin pian kuntoon ja treffit sovittua. Sen jälkeen Anselmi pääseekin viettämään kastraattielämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti