lauantai 16. huhtikuuta 2016

Geenitestin tulokset



Pikkuhiljaa palaset loksahtelevat kohdilleen. Eilen pääsimme taas askeleen eteenpäin Anselmin treffikuvioissa, sillä suunnitellun morsiamen testitulokset pitkäkarvaisuusgeenistä tulivat. Tulos näytti onneksi yksiselitteisesti, että Elekatin Tillipioni on lyhytkarvainen (mikä toki jo tiedettiin) eikä kanna myöskään perimässään pitkäkarvaisuutta.

Näin ollen se on täydellinen kumppani Anselmille.

Ja kuinka ihana pari tämä onkaan.




Toki jännitettävää vielä riittää. Kissaliitolta tarvitaan vielä siunaus treffien järjestämiseen ja tähän kuluu aikaa vielä ainakin puolitoista viikkoa. Mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Toki tämä on iloinen uutinen myös toisella rintamalla. Samalla vahvistui se, että myöskään Eemeli ei kanna pitkäkarvageeniä. Näin ollen toistenkin treffien valmistelu voi alkaa.





1 kommentti: