sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Scandinavian Winner näyttely messukeskuksessa

Tänä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa on järjestetty Scandinavian Winner - voittajanäyttely, joka järjestettiin nyt ensimmäisen kerran Suomessa. Kyseessä on näyttely, joka järjestetään joko Ruotsissa, Norjassa tai Suomessa ja sinne pääsee osallistumaan vain kissat, joilla on tiettyjä saavutuksia aikaisemmista näyttelyistä.

Tarjolla komeista ruusukkeita.

 Osallistuvien kissojen täytyy olla saavuttanut viimeisen 13 kuukauden aikana seuraavat kriteerit:
  • Pennut 4-7kk > BIV, NOM tai 1 x excellent 1
  • Nuoret 7-10kk> BIV, NOM tai 3 x excellent 1
  • Aikuiset > Vähintään IC tai IP titteli tai BIV, NOM
  • Kotikissat > NOM tai DSM
Kansainvälistä tunnelmaa

 Kaskelan kateista Eemeli ei siis olisi kriteerejä täyttänyt, koska se olisi kilpaillut nuorten luokassa ja sillä on vain yksi excellent 1 sijoitus. Vaatimus olisi ollut siis kolme EX1:stä tai tuomarin paras nominointi. Anselmi sen sijaan valittiin näyttelyssä tuomari parhaaksi, joten sillä olisi ollut mahdollisuus osallistua tännekin. Koska meillä on kuitenkin XSH-rekisteröinnit meneillään, en edes suunnitellut kissan ilmoittamista.

Mutta toki näyttelystä löytyi tuttuja, nimittäin Eemelin veli FI*Waputtaren Emeljan osallistui tähän hienoon tapahtumaan.

Veljeksissä löytyy kyllä samaa näköä.
Näyttelyn kulku oli lauantain osalta aika samankaltainen kuin ns. normaaleissa näyttelyissä. Toki aamulla oli avajaisseremoniat tuomariesittelyineen ja musiikkiesityksineen, jotka yleensä ei pidetä. Paneeli, eli tuomarin parhaiden valinta, järjestettiin sitten sunnuntaina. Kategorioiden parhaista (pennut, nuoret, urokset, naaraat, kastraattiurokset ja kastraattinaaraat kussakin kategoriassa) tuli sitten Scandinavian Winner tittelin kantajia. Sunnuntain paneelia oli myös mahdollisuus seurata netin välityksellä kotisohvalta.

Waputtaren tyylikäs kuva Emeljanin häkin edustalla.

Häkin päällä oli esittely Emeljanista ja joku voi myös tunnistaa pari tuttua kissaa "pentuja suunnitteilla" osiosta.

Emeljan sai tanskalaiselta tuomarilta Marianne Rothilta ihan kelpo arvostelun. Nuorten luokassa ei tietysti vielä jaeta sertejä, joten arvostelutuloksena oli EX 1.


Emeljan alkaa olla jo konkari näyttelyissäkävijä.
Valitettavasti näyttelyurakka jäi laatuarvosteluun, sillä yllättäen yksikään eurooppalaiskissa ei päässyt sunnuntain tuomaripaneeliin. Mutta kokemusta tuli runsaasti niin kissalle kuin omistajilleenkin ja olihan hieno että Waputtaren kissa oli edustamassa näin isossa näyttelyssä.

Reippaasti esiintyvä poika tuomarin arvosteltavana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti